Uskossa kelvollinen

Lutherin ja luterilaisen uskonpuhdistuksen kirkkain teologinen helmi on uskonvanhurskausoppi. Vanhurskauttamisoppi kuuluu kristillisen uskon keskukseen ja erityisesti luterilaiseen oppiin, koska siinä on kyse Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta ja yhteydestä.

Evankeliumi lain vastakohtana merkitsee Lutherilla ja luterilaisuudessa kaikkea sitä armoa minkä Jumala lupaa ja antaa lahjaksi perisynnin alaiselle ihmiselle. Augsburgin tunnustuksen 4. kohta vanhurskauttamisesta on koko tunnustuksen perustarkoituksen ymmärtämisen avainkohta.

Augsburgin tunnustuksen 4. kohdassa lausutaan: ”… ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen synneistämme. Tämän uskon Jumala lukee edessään kelpaavaksi vanhurskaudeksi. ”

Reformaattoreiden huoli olikin, että kirkon tulisi tuntea tämä Jumalan armon evankeliumi ja saarnata siitä.  Luterilainen tunnustus korostaa armon lahjaluonnetta ja Kristuksen sovitustekoa.

Augsburgin tunnustuksen oppi vanhurskauttamisesta esittää, että Jumala on ratkaissut synnin aiheuttaman ongelman rankaisemalla Kristusta ristillä syntien vuoksi. Ihmisten ei tarvitse ansaita Jumalan suosiota, koska Kristus on tehnyt sen. Meidän ei tarvitse sovittaa omilla töillämme vääriä tekoja, jotta voisimme saavuttaa pelastuksen. Meidän ei myöskään tarvitse tehdä hyviä tekoja saavuttaaksemme pelastuksen, koska Jumala hyväksyy Kristuksen sovitustyön kaiken tämän sijaan.

 Ajatus, että Jumala vanhurskauttaa syntisen Kristuksen tähden, yksin armosta ja uskosta on keskeinen oppi luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Sen perustelut on otettu erityisesti Paavalin teologiasta ja skolastisen teologian augustiinolaisuuden ihmisen ja synnin välisen suhteen tulkinnasta.

Luterilaisuus korostaa vanhurskauden ilmaista lahjaluonnetta, jota kuvataan käsitteillä sekä efektiivinen että forenssinen vanhurskaus. Efektiivisen vanhurskauttamisopin mukaan ihminen tehdään vanhurskaaksi. Forenssisen vanhurskauttamisopin mukaan ihmisen vanhurskauttaminen tapahtuu ihmisen ulkopuolella ja ihminen julistetaan vanhurskaaksi ikään kuin oikeusistuimessa.

Ihminen vastaa tähän Jumalan lahjaan Pyhän Hengen vaikuttamalla uskolla. Usko on siis kokonaan Jumalan työtä ja vain tämä usko vanhurskauttaa. Ihmiselle annettu vanhurskaus on Kristuksen vierasta vanhurskautta.  Vanhurskauttaminen tapahtuu syntien anteeksiantamuksen näkökulmasta kertakaikkisena tapahtumana. Toisaalta Kristukseen uskominen laitta alulle kuolemaan asti jatkuvan prosessin, jossa ihmistä koko ajan uudistetaan. Kristillisessä elämässä vanhurskauttamista seuraa pyhitys.

Luther painottaa uskovan hengellistä elämää, jossa tärkeänä on kasteen näkyvä merkki ja kasteen vaikuttamaa kertakaikkinen uudistus. Samalla jokapäiväinen Pyhän Hengen vaikuttama uudistus vaikuttaa uskovassa. Luther kirjoittaa Vähä katekismuksessa kristityn elämästä: ”Se merkitsee, että meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja surmattava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja sen tilalle pitää joka päivä tulla esiin ja nousta ylös uusi ihminen, joka iankaikkisesti elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana.” (Vähä Katekismus, kasteen sakramentti).  

Uskonpuhdistaja näkee, että kristityn elämä ei ole elämää puolueettomalla tai neutraalilla maaperällä, vaan kastetut tekevät päivittäin syntiä ja kamppailevat sitä vastaan. Perinteistä luterilaista ilmaisua käyttäen ihminen on samalla vanhurskautettu ja syntinen.

Tällaiselle tielle meidät on kasteessa kutsuttu ja saamme luottaa:"…, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä."    (Fil 1:6)

 Aamen

 Puhe seurakuntapiirissä.

 

Paluu sivulle Hengellistä