Pyhäinpäivän ilta 2014

Martinkirkko 

Kun rakkaani laskettiin maan syliin, niin samalla jotain minusta laskeutui hänen mukanaan. 

Kaikki yhteiset hetkemme: ilomme ja surumme; unelmamme ja toiveemme. Saimme kokea monenlaisia asioita yhdessä. Ne  hetket olivat todellista elämänmakuista elämää ja ne laskettiin maan poveen yhdessä sinun kanssasi. 

Yksi elämän ympyrä tässä maailmassa tuli valmiiksi ja sulkeutui. Sinun oli aika lähteä pois. Minä vielä jäin tänne. Jäin muistelemaan. 

Muistot! Ne elävät sydämessäni. Muistan vielä sen päivän, kun kohtasin sinut ensimmäisen kerran. Se päivä sykähdyttää sydäntäni. Muistoissani sinä elät. Elät aina ja ikuisesti! Vaikka suru ja murhe usein valtaavat mieleni, niin kaiken harmauden keskellä alan nähdä kirkkaita värejä. Ne värit eivät ole tästä maailmasta, vaan tulevasta kirkkaudesta. 

Raamatussa kirjoitetaan: ”Rakkaus ei koskaan katoa”.  Jumalan rakkaus on ikuista ja siinä on minunkin toivoni. Toivoni, että Jumala rakastaa ja muistaa! Että Luojamme muistaa - sinut ja minut. Nyt ja ikuisesti. 

Sinut laskettiin maan syliin, jotta me kerran voisimme kohdata toisemme. Emme enää tässä maailmassa, vaan paremmassa, ikuisessa maailmassa. Jouduin luopumaan sinusta tässä elämässä, jotta saisin sinut ikuisesti. En voi ymmärtää. En voi käsittää. Voin vain itkeä ja surra.

Minun toivoni on kärsivän Jobin tavoin lausua: ” Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.” 

Toivoni on luottamusta siihen, että Kuoleman valta on kerran lopullisesti nujerrettu - ja ikuisuus alkaa. Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen tähden.   

Uskoni on heikko ja vajavainen, mutta tahdon luottaa Kristuksen ylösnousemukseen. Minä elän - koska Vapahtajani elää! Siinä on meidän kaikkien toivo. 

Tälle toivolle minulla ei ole sanoja. On vain säveliä… 

Aamen

 

Puhetta seurasi musiikkiesitys

Palaa takaisin sivulle Hengellistä